Sonnen kisuhaasteen myötä innostuin minäkin mokoman väsäisemään meidän neidistä.
Vastaajana toimii R.R.Ö, tuttavallisemmin Rape tai Ööpä.
Oletko tottelevainen vai tottelematon?
En kumpaakaan. Olen onnekkaassa asemassa, sillä hallitsen kaikkea.
Henkilökuntani tulee totella minua.
Mikä on herkkuasi?
Katkaravuista pidän. Ja jäätelöstä myös.
Parasta on kaikki, minkä saa otettua salaa (ja puoliksi luvatta).
Oletko sisäkisu vai ulkokisu?
Mitä suurimmissa määrin sisäkisu.
Aurinkoa saatan ottaa kesäisin, mutta sitäkin mieluiten ikkunan sisäpuolella.
Mikä on lempipuuhaasi?
Pidän väijymisestä. Ja nukkumisesta. Ja syömisestä.
Mistä asiasta olet saanut eniten toruja tai mitä asiaa sinua kielletään tekemästä useimmiten?
Henkilökunta yrittää kovasti rajoittaa toimintaani öisin.
He eivät ymmärrä suurta tarvettani paukuttaa kaappien ovia yöaikaan,
jotta kaikki varmasti ymmärtäisivät MINUN olevan vielä hereillä.
Oletko aktiivinen vai laiskempi?
Laiska en ole koskaan, eli aktiivinen.
Seura hallintoalueellani on vain kovin puutteellista,
joten vetäydyn usein budoaariini nauttimaan kauneusunista.
Lempparein leikki tai lelu?
Rrrrrrrakastan keppiä, jonka päässä on höyheniä.
Henkilökunta ei tosin tunnu panostavan näissä laatuun,
sillä puolet höyhenistä katoaa kuukaudessa parissa.
Mitä asiaa kammoksut/säikähdät eniten?
Sitä henkilökuntaharjoittelijaa, joka juoksee ja kiljuu ja heittelee pikkuautoja.
Arvaamaton otus.
Viihdytkö sylissä?
Riippuu sylistä.
Yhden henkilökunnan edustajan sylissä viihdyn, mutta muista en niin välitä.
Yöaikaan tosin kuka tahansa toimii pehmusteena kauneusunille.
Tuletko toimeen muiden eläinten kanssa?
Oikein hienosti. Varsinkin Viki oli oikein mukava kaveri.
Myös se pieni karvainen koira, joka täällä käy, on ihan mukava.
Toivottavasti myös se uusi kaveri on mukava,
sen kanssa joutuu kuitenkin jakamaan kaiken.
Heitän haasteen eteenpäin kaikille, jotka eivät ole vielä ehtineet haasteeseen vastata.
Urvelo Utelias Utelee...
...mikä on lempipaikkasi koko maailmassa?
...minkälaista ruokaa mieluiten söisit?
...onko sulla henkilökuntaa vai perheenjäseniä?
...mistä sinut parhaiten tunnetaan?
...miten suhtaudut uusiin ihmisiin?
...reagoitko kun jääkaapin ovi aukeaa?
...onko sinulla joku tyypillinen kissojen herkku, jota et vain suostu syömään?









ihania kuvia! :3 niiiiiiiiin söpö kissa (ja joissakin kuvissa kissoja) :)
VastaaPoistaKiitos! Kyllähän se suloinen otus on, vaiikakin isoegoinen. ;)
Poista