23. kesäkuuta 2012

Permanto!

Jaakko Kolmonen sen jo sanoi.. Auto on vaarallinen paikka, sen keskikyynärnoja voi saada aikaan vaikka minkälaista vahinkoa.

IMAG0357

IMAG0356

Surkea kännykamera tarkensi väärään kohtaan, nappasin autossa nopeasti kuvat ennen viilausta. Mutta pointti tulee varmasti selväksi. Ai että kiukutti. Ei muuta kuin kynsi siistiintään ja kaikki kynnet samalla muutaman millin lyhyemmiksi, ihan kuin niissä sitä pituutta olisi liikaa ollut aiemminkaan. Shaitshaitshait.

Korjausoperazuunin jälkeen tilanne ei ollut yhtä karmiva, mutta sangen säälittävä kuitenkin. Kaikkia taiteen ja tieteen sääntöjä rikkoen jätin muut kynnet edelleen kärjistään tasaisiksi (tai sinne päin, miten näillä nysillä nyt mitään suoraa saisikaan aikaan), vaikka tuon hajonneen jouduinkin viilaamaan aika pitkälti kynsipedin muotoon.




Liukuvärjäykset ja ranskikset voidaan nyt sitten ihan huolella unohtaa herra tietää kuinka pitkäksi aikaa. Huoh. Huomatkaa muuten, että O.P.I:n Nail Envyn korkki oli ostettaessa hieman tiukalla, joten avaus aiheutti jäljet korkkiin. Noh, tunnistaapahan omansa.

Juhannus sujuu näpsäkästi olkkarin seiniä maalaten. 2 vuotta sitten alkanut remontti saatetaan nyt loppuun, maali loppui viimeksi kesken ja nyt jo saatiin ostettua lisää. Jipii.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti